Mattias Edvardsson: En sano sanaakaan

Mattias Edvardsson: En sano sanaakaan
Kustantaja: Like, 2024
Alkuteos: Lova mig tystnad, 2023
Suomentanut: Hanna Arvonen
Sivuja: 329

Mattias Edvardssonin lokeroisin kyllä keskitasoa paremmaksi jännärien kirjoittajaksi. Olen lukenut häneltä kaksi kirjaa aiemmin ja molemmista pitänyt kovin. Tässä uusimmassa oli ehkä jotain samaa kuin Aivan tavallinen perhe -kirjassa - ainakin molemmissa melko tavallinen pehre-elämä on keskiössä. Asetelma mielestäni onkin se koukutus: kirjassa ei ole mitään yliluonnollista tai kaukaa haettua vaan ne ovat tavallisen elämän ytimessä. Ehkä näin voisi tapahtua kenelle vain?

Kirja seuraa kahta perhettä: Jarin ja Marian keskiluokkaista elämää kahden teinityttären Amandan ja Isabellan kanssa sekä hieman vaatimattomammissa oloissa elävien Sashon ja Lindan elämää poikansa Nikon kanssa. Perheillä on yhteistä historiaa ja he jakavat myös nykyistä: Amanda ja Niko seurustelevat ja sitten Amanda löytyy surmattuna. Kuka on syyllinen tämän kauniin nuoren tytön kuolemaan?

Kirjassa on palaset kohdallaan. Minä ainakin aloin yksitellen epäillä useampaakin henkilö - tuon sen on pakko olla! Ja sitten katseeni kääntyikin jo seuraavaan epäilyyn. Melko tyypillinen kahden aikatason ratkaisu toimii tässä kiinnostavana houkuttimena. Henkilökuvaus onnistuu, kirja pitää mukanaan, loppuratkaisu on yllättävä. Edvardsson kuvaa taitavasti ihmissuhteita, niiden mutkia ja kiemuroita. 

★★★★ +

Patricia G. Bertényi: Kaikki ovat sokeita

 

Patricia G. Bertényi: Kaikki ovat sokeita

Kustantaja: Tammi, 2024

Sivuja: 431

Viime aikoina olen rypenyt jonkin asteisen lukujumin kourissa, mutta siihen taitaa olla usein parasta lääkettä sujuvalukuiset ja tapahtumarikkaat kirjat. Kaikki ovat sokeita osui siis juuri oikeaan paikkaan! Toki kiinnitin huomioini myös sairaalaympäristöön ja kiinnostuinkin nopeasti tästä uuden sarjan aloittavasta jännäristä.

Heti alkuun sanottakoon että turkulainen kirjailija on tehnyt omaperäisen ratkaisun sijoittaa kirja tulevaisuuden Turkuun. Turussa asuneena nämä visiot jostain syystä häiritsivät välillä - tai ehkä pikemminkin merkitys tästä valinnasta ei auennut. Ehkä olisin mieluummin vain lukenut nyky-Turun kuvausta. 

Lukiessa huomaa nopeasti että kirjailija on  lisäksi myös hoitoalan ammattilainen ja jossain määrin sairaalamaailmaa tunteva lukija ei ainakaan kiinnittänyt huomiota mihinkään epäkohtiin. Päinvastoin, kirja kuvaa hyvin sairaaloiden hierarkiaa, työntekijöiden kiirettä ja muita paineita. Pidin lähtökohdasta, jossa kaikille niin näkymätön laitoshuoltaja alkaa kiinnittää huomioita outoihin asioihin ja pian epäilijöihin liittyy myös osaston sairaanhoitaja Dani. Laitosuoltaja Janka on kaikkinensa kiinnostava henkilö, josta mielelläni luen jatkossa lisää ja ajatus tarkkailevasta ja joka paikassa näkymättömänä kulkevasta laitoshuoltajasta on ovela. Saavathan he toki joitain asioita ja tietoja käsiinsä hieman helposti, mutta toki juonen etenemisen kannalta moiset ratkaisut ovat välttämättömiä. Ja pian alkaa tapahtua lisää ja lukija voi vain arvuutella syyllistä ja motiivia. 

★★★★ +

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa

 

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa
Kustantaja: Siltala, 2023
Sivuja: 267

Tämä vuoden puhutuin kirja on toki Finlandia -voittaja 36 uurnaa. Se on kyllä kaiken huomion ansainnut! Tuntuu, että jokainen sen lukenut on pitänyt siitä, niin myös minä. Kirjasta on kirjoitettu jo niin paljon, että itse tyydyn nyt vain pika-arvioon.

36 uurnaa on erikoinen ja omalaatuinen vuodatus, joka ilmeisimmin perustuu pitkälti kirjailijan omaan elämään. Kirjan rakenne on kiinnostava, siinä tytär käy kuolleen äitinsä kanssa eräänlaisen tilinpäätöksen. Hän kirjoittaa äidilleen, puhuu äidilleen. 

Äiti on osa sukunsa jatkumoa ja sellaisena tytär hänet näkeekin. Hän ei ole vain yksi yksikkö, hän on eräänlainen koonti ja jatkumo sukunsa naisista. Esiäidit ovat kaiken taustalla, heidän kauttaan voi löytää vastauksia kysymyksiin miksi, miten. Äiti ei ole kaikessa onnistunut, päinvastoin! Mutta tyttären suopeus ja ymmärrys on suorastaan lämmittävää.

Ihastuin Kähkösen tyyliin valtavasti, kirja on upea ja aistikas kokonaisuus ja olipa tämä kertakaikkisen hieno ensikosketus taitavan Kähkösen tuotantoon!

★★★★★ -

Joel Haahtela: Yö Whistlerin maalauksessa

 

Joel Haahtela: Yö Whistlerin maalauksessa
Kustantaja: Otava, 2023
Sivuja: 175

Täydelliseen lukurytmiin kuuluu, että aika ajoin pääsee lukemaan Joel Haahtelan kirjan. Ne ovat oikeastaan kaikista muista poikkeavia, aivan omanlaisiaan. Ne ovat lyhyitä, mutta harvinaisen antoisia. Eikä tämä uusinkaan mitenkään poikkea tästä upeasta Haahtelan aiemmasta tuotannosta.

Kirjan päähenkilö, mies, jonka ikä ei täysin lukijalle selviä, on mielessään elämän jonkinlaisella ehtoopuolella. "...ja Minun elämäni on oli lyhyempi kuin muiden." Miksi päähenkilö näin ajatteli? Tämä rajallisuuden ajatus toi joka tapauksessa hänelle lohtua, jonka tuoksinassa hän päätti laatia viimeiseksi työkseen perhoskirjan. Kirjaa varten hän matkustaa katsomaan muuan vanhaa tuttavaa, Sergeitä, jonka on kohdannut vuosia sitten Naxoksen saarella. Tämä kaikenkaikkiaan varsin mystinen ja erikoinen matka on myös muutakin kuin matka miehen luo - matkaa käydän myös aivan muussa ulottuvuudessa.

Haahtelan kirjoittamisesta näkyy että hän on kirjailijuuden lisäksi myös psykiatri - niin oivasti ja ymmärtäväisesti hän osaa kertoa ihmisen mielen mutkista. Varmaankin jokaiseen Haahtelan kirja-arvioon kirjoitan että kieli on kaunista ja kirjoitan nytkin - koska kieli tosiaan on kaunista! Kirjoissa on mukana utuista mystiikkaa, hentoa hengellisyyttä ja koskettavaa kauneutta. Aivan napakymppi minulle ei ollut kirjassa yksi myöhemmin esitelty henkilö, en viitsi nyt kuitenkaan paljastaa kenestä on kyse että en vahingossakaan spoilaa mitään. Hänessä oli jotain aavistuksen päälleliimattua tai epäuskottavaa, mutta kuitenkaan niin että kokonaisuus kuitenkaan olisi kärsinyt. Pidin todella paljon tästä!

★★★★ +